Lei oktii almmái gii álo lei bahá ja buoššái ja su mielas ii goasse lean eamit doarvái bures dálu doallan. Muhtin eahket bođii almmái ládjobargguin, ja bahádattai ja garrudii nu ahte borggistii vel.  

«Ráhkis isit, alege viša leat nu bahá», dajai eamit.  «Ihttin moai sáhtte lonuhit barggu. Gal dat mun čuovvulan ládjobargiid, ja don doalat dálu». Na, dainna evttohusain gal isit lei duhtavaš, ja dan son áinnas háliidii.  

Árrat nuppi iđit, bijai eamit liššá oalgái ja manai gietti láddjet, ja isit fas doallagođii dálu. Álggus son áiggui vuoja girdnut; muhto go lei girdnon veaháš áigge de son dovddai ahte sus šattai goiku, ja manai geallárii njoarrat vuollaga bollui. Son válddii culcci eret eabbáris ja njoarragođii vuollaga bollui. Njoaradettiin son gulai ahte spiidni lei boahtán stohpui.  

Son viehkalii geallirboardaga bajás geahččat ahte spiidni ii gomit girtno, muhto de son oinnii ahte spiidni lei jo gomihan girtno ja lei njoallumin lávcca mii lei golgan ja leavvan miehtá láhtti. Son nu suhtai ahte son vajáldahtii vuollaeabbára mii lei gealláris golgamin ja bidjalii spiinni maŋŋái.  

Son juvssai dan eiddo uksagaskkas ja čievččastii dan garrasit bahtii, nu ahte dat bázii dasa orrut. Fáhkka son fuomášii ahte sus lei culci ain gieđas ja muitái ahte vuolla lei ain golgamin gealláris. Son viehkalii geallárii, muhto go joavddai geallárii, de lei vuollaeappir guorus.  

Isit manai mielkebuvrái viežžat eambbo lávcca vai sáhtii fas girdnugoahtit vuoja; go vuoja son áiggui mállásiidda. Go son lei muhtin áigge girdnon, de son muitái ahte gussariehpu ain lei návehis hiŋgalis čuožžumin, ja ii lean ožžon borrat iige juhkat olles beaivvis. Isida mielas lei menddo guhkki vuolgit doalvut gusa gieddái, nu ahte son luittii dan stohporobi ala. Robis lei darfi mas šadde ollu guhkes varas, buorit suoinnit.  

Stohpu lei ceakko vielttis ja isit bijai fiellu robi vuostá, ja áiggui láidet gusa dan mielde bajás. Datte son ii duostan girtno guođđit stohpui, go su unnoraš lei das beagašeamen ja sáhtii dan gomihit. Son bijai girtno sealgái, muhto de muitái ahte son ferte vuos gussii addit čázi ovdal go doalvu dan rohpái. Son gopmirdii čiekŋalis gáivui spánnjain ja  go áiggui goivet čázi, de golggai  lákca su niskeráigge. 

Fargga lei boradanáigi, ja isit ii lean vel oaččuhan vuoja. Son smiehtai ahte son ferte dalle baicce suohkada vuoššat. Son heŋgii ruittu dollasaji bajil ja devddii ruitui čázi. Go dan lei bargan, de son fuomášii ahte gusa ferte čatnat vai dat ii gahča robis vulos ja doaje juolggi. Son manai robi ala, báddi vel gieđas. Nuppi beali báttis čanai gusa čeabehii ja nuppi beali luittii biiporáigge vulos. Stobus son čanai nuppi beali báttis iežas juolgái. Son lasihii suohkatrivnniid čáhcái mii lei jo duoldamin, ja nu son fierrugođii suohkada. Dan botta go son lei suohkada fierrumin, de gahčai gussa robis vulos, ja isit rohttašuvai ja heaŋgasii biiporáigái gosa darvánii ja gussa heaŋgái seainni guoras, ja ii beassan ii vulos iige bajás.  

Eamit lei vuordán ja vuordimis vuordán ahte isit galggai čuorvut su boahtit borrat mállásiid, muhto ii oktage gullon čuorvumin. 

Loahpas son mearridii liikká vuolgit ruoktut. Ruoktot boađedettiin oinnii hirpmus oainnáhusa; ahte gussa heaŋgái robis.  Son viehkalii ja čuohpastii bátti gaskat liššáin mii sus lei gieđas. Go son sisa joavddai, de oinnii ahte isit lei čuoggasan njunálassii suohkatruitui.  

Árbevirolaš Norgga Álbmotmáinnas: Mannen som skulle stelle hjemme